Minä olen sitä mitä olen ja sitä mitä en haluaisi olla. Olen nähnyt elämässäni monenmonta kesää ja paljon maailmaa. Minä yritän täyttää sieluni viisauksilla ja sydämeni järjellä, minä yritän rakastaa ja olla rakastamatta. Minä olen levoton, levoton käsistäni ja jaloistani, sieluni kaipaa muutosta, sydämeni rakastaa vaihtelua.

Minä asun yksin. Minä rakastan itsenäisyyttäni, valtaa ja vastuuta omista menemisistäni ja tekemisistäni. Nautin hiljaisuudesta ja yksinäisyydestä minun kodissani. Nautin siitä, ettei minun kodissani asu toista ihmistä. Minun arkeni on vain minun, ei kenenkään muun. Herään aamuisin, käyn suihkussa, luen päivän lehden ja syön aamupalaa. Pesen hampaani, luen sähköpostini, menen töihin. Olen onnellinen.

Kotoa lähdettyäni olen asunut suurimman osan ajasta yksin, joskus ystävien ja tuttavien kanssa, kerran avoliitossa. Mutta minä pidän yksin asumisesta. Milloinkaan en ole asunut yhdessä asunnossa vuotta kauempaa. Olen muuttanut viimeisen viiden vuoden aikana neljätoista kertaa, melkein kolmesti vuodessa. Olen vaihtanut asunnosta toiseen, kaupungista toiseen, maasta toiseen. Olen asunut monenlaisissa asunnoissa ja tavannut hyvinkin erilaisia ihmisiä.

Olen tavannut ihmisiä, jotka haluavat pysyä aloillaan ja ihmisiä kuten minä -aina kaipaamassa muualle, kauemmas jonnekin. Ihmisiä, jotka eivät osaa asettua, jotka eivät tiedä mitä haluavat, jotka eivät tunne kuuluvansa minnekään. Ihmisiä, jotka etsivät jotakin, jotakin, jota edes he itse eivät tiedä. Ihmisiä, jotka määrittelevät kodin paikaksi, jossa heidän tavaransa ovat. Koti siellä missä itsekin, koti siellä missä sillä hetkellä hyvä olla. Ihmisiä, jotka eivät ole juurtuneet. Ihmisiä kuten minä. Olen tavannut hyvin eri ikäisiä ihmisiä erilaisella koulutustaustalla, erilaisissa ammateissa. Olen oppinut arvostamaan ihmisessä sisäistä kauneutta, rehellisyyttä ja ystävyyttä.

Tällainen minä olen.